Kultakisat Tankavaarassa / Heikki Sulander

Kullanhuuhdonnan suomenmestaruuskilpailut järjestetään Suomen Lapin Tankavaaran taianomaisissa maisemissa, josta kullanhuuhdontakilpailut ovat saaneet alkunsa jo -70 luvulta.

Ensimmäiset kullanhuuhdonnan suomenmestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1974 Tankavaarassa ja pian innostus kullanhuuhdonnasta kilpailemiseen levisi ja MM-kilpailut pidettiin vuonna 1977. 

Tänä vuonna kilpaillaan jälleen suomenmestaruuksista. Eri sarjoja on monia ja jos et ole koskaan lajia kokeillut vasta-alkajillekin löytyy oma sarjansa ja osaa voi ottaa kilpailuun: toisethan ovat mestareita luonnostaan. Kilpailun säännöt ovat varsin helpot: voittaja on se, joka löytää kaikki piilotetut kultahiput nopeimmin. Kärsivällisyys, tarkkuus ja nopeat hoksottimet ovat valttia!

Yleisölle tapahtuma on  maksuton, majoitukset löytyvät lähialueelta ja karavaanareille on myös paikkansa aivan kisa-alueen tuntumasta. 

SM-kisat järjestetään Lapin Kullankaivajain Liiton ja Tankavaaran Kultakylän yhteistyönä.

Kisojen ajan tullaan pitämään erityistä huolta kisaajien ja katsojien turvallisuudesta. Teemme tapahtumasivuille ja paikan päälle erityisen korona-viruksen leviämisen estämiseen liittyvän ohjeistuksen hyvissä ajoin ennen kisoja, joka noudatta viranomaisten ohjeistuksia.

 Lue lisää

Pin It on Pinterest

Share This