Sompiojärvi on kuuluisa kalavesi
Sompiojärven rannalla on useita tulipaikkoja ja venelaiturikin. Siellä on onkijan mahtava onkia!Sompiojärvi
Sompiossa on upeita kalavesiä, joista nykyään kuuluisimpia ovat tekojärvet Lokka ja Porttipahta. Niistä nousee komeita siikoja, haukia, mateita ja körmyselkäisiä ahvenia. Sompion vesissä elävät myös äärimmäisen arvostetut harjus ja rautu. Näitä kaloja paikalliset ovat narranneet kautta aikain.
Lokka ja Porttipahta tehtiin ihmisen toimesta kuitenkin vasta 60-luvulla. Sitä ennen kalastettiin pienemmissä vesissä, kuten Sompiojärvellä Nattastuntureiden eteläpuolella. Ennen Lokan tekojärveä vietti sai kalat ahtautumaan Sompiojärven kapeisiin ojiin syyskuun puolenvälin jälkeen. Sompiolaiset lähtivät joukolla kalaan kolmeksi päiväksi. Tätä kutsuttiin kiiskismarkkinoiksi. Kalaa tuli venelasteittain, ja saalis jaettiin kaikkien kesken. Nykyään Lokan tekojärvi on alueen kala-aitta, joka elättää monta paikallista kalastajaa.
Sompiojärven ainutlaatuisuus ei onneksi kadonnut, vaikka valtava Lokan tekojärvi paisutettiin aivan sen eteläpuolelle. Samuli Paulaharju kirjoittaa Sompiojärvestä näin:
“Koko Sompion suurin pyytövesi oli kumminkin Sompiojärvi, iso kaunis kalasammio, pyöreä kuin suksisauvan sompa. Se oli oikea Korpilapin kalavesi.”
Nykyään Sompiojärven rannalla on useita tulipaikkoja ja venelaiturikin. Siellä on onkijan mahtava onkia! Muistathan, että Suomessa vain mato-onkiminen ja pilkkiminen kuuluvat jokamiehenoikeuksiin. Jos haluat kalastaa Sompiossa muilla keinoin, tarkista ja osta tarvittavat luvat Eräluvat-sivustolta.
